Muutto ja irtolaiselämää kommuunissa.

Niin tosiaan. Pankki lainaa hakiessamme laittoi lainansaannin ehdoksi, että asuttamamme omakotitalo tulisi laittaa myyntiin ennen lainan nostamista. Olivat suorastaan kauhuissaan, että me jäädään vielä kahden asunnon loukkuun, ovathan asuntojen myyntiajat viime aikoina hirvittävästi pidentyneet ja asuntokauppa kokonaisuudessaan hiljentynyt.

No eipä siinä sitten auttanut vastaan vikistä, kun sitä raksalainaa kuitenkin tarvittiin kipeästi. No kiinteistövälittäjä tuli, teki talostamme hinta-arvion ja laitettiin myyntisoppariin nimet alle. Talo meni myyntiin keskiviikkona. Perjantaina eka näyttö ja talosta tehtiin kaksi TÄYDEN HINNAN ostotarjousta, joista toinen, ensimmäisenä tarjouksen tehneen, tarjous hyväksyttiin. Että se niistä pidentyneistä myyntiajoista sitten. Ei muuta kuin sitä vuokra-asuntoa sitten metsästämään.

Vuokra-asunnon saaminenpa ei ollutkaan sitten ihan niin simppeliä kuin mitä luultiin. Meille (ja vuokranatajille) tuotti päänvaivaa perheemme kaksi koiraa, joista toinen on vielä erittäin haukkuherkkä. Ei siis todellakaan mikään kerrostaloasujakoira. Rivitalossa sen kanssa nyt vielä eläisi. Vaan eipä ollut rivitaloasuntoja liiemmin vuokramarkkinoilla tarjolla ja ne ainoat tarjolla olevat olivat tulorajojen takana. Nice.

Onneksi jaksettiin vääntää ja valittaa meidän asunto-ongelmasta ja ratkaisu löytyi lähempää kuin mitä ajateltiin. Hyvän ystäväni ystävän ystävä (eikö olekin ihana ilmaisu) omisti rivitalon päätykaksion ja olisi uutta vuokralaista vailla tämän vuoden syys-lokakuusta lähtien. No vaadittiin yksi puhelu ja meillä oli asunto varattuna. Ongelmana oli vaan se, että talomme ostosopimuksessa luki luovutuspäivämääränä 31.7 (p*rkeleen kiinteistövälittäjä sen siihen kirjannut kysymättä meiltä mitään) ja siihen mennessä tuli avaimet ja talo luovuttaa uudelle omistajalle. Mistä katto pään päälle kahdeksi kuukaudeksi?

Miehen sisko sitten vastasi ahdinkoomme ja tarjosi omakotitalostaan kaksi makuuhuonetta meidän käyttöömme täksi "väliajaksi". Niinpä me heinäkuun viimeisellä viikolla kannettiin kimpsumme ja kampsumme toisten nurkkiin ja muutettiin viettämään kommuunielämää kera neljän aikuisen, yhden lapsen ja neljän koiran kanssa. Viikko ollaan täällä asusteltu ja ainakin vielä ollaan kaikki ihan puheväleissä. ;) Muutosta teki kyllä erityisen hankalaksi se, että me jouduttiin ripottelemaan maallinen omaisuutemme vähän sinne sun tänne väliaikais säilytykseen, koska kaikki huonekalut ja muut rojut eivät olisi millään mahtuneet yhteen samaan varastoon. Ja ei siinä muuttohötäkässä tullut sen kummemmin edes katseltua, että mikä laatikko meni minnekin. Niinpä meillä on nyt iloisesti talvivaatteet varastoitu paikkaan A ja talvikengät paikkaan B ja pipot ja myssyt paikkaan C. Ihana lähteä etsimään jotakin tavaraa, kun sille tulee tarvetta. Ja vielä ihanempi muuttaa parin kuukauden päästä sitten uudestaan ja sitten ensi kesänä taas jälleen kerran uudestaan...

Ja itku tuli kun viimeisen kerran ajoin talomme pihaportista ulos. Taisin itkeä pillittää koko ajomatkan tänne miehen siskon luo. Olihan se talo meidän ihan ensimmäinen omakoti ja kyllä sitä neljässä vuodessa kerkeää kummasti paikkaan kuin paikkaan kiintymään. Mutta jostain on luovuttava, että saa jotain uutta tilalle. Niinhän se menee.